Oon outo ihminen. Saatan välillä mennä vaan peiton alle, sulkee silmät ja alkaa unelmoida. Alan kuvitella asioita, ns. fantasioin. En osaa sanoa, onko se hyvä vai huono juttu, koska usein alkaa vaan aivot keulia ja stressitasot nousee, tai sit alkaa vaan masentaan. Usein mietin eri ihmisiä esim. menneisyydestä ja kuvittelen, miten asiat olis jos olisin vielä tekemisissä kyseisten ihmisten kanssa, tai kuinka erilaista mun elämä vois olla, jos olisin paremmissa väleissä jonkun kanssa. Välillä mietin kans tulevaisuutta, ja miten mun tekemät valinnat siihen vaikuttaa.
Eilen yöllä ajattelin menneisyyttä ja aloin ikävöidä erästä henkilöä, jonka kanssa en oo paljoakaan tekemisissä enää. Muistan, että meillä oli aikoinaan tosi vahva henkinen side, sitä on todella vaikea selittää, koska se ei ollut mitenkään romanttista tms. Se oli vaan vahva henkinen yhteys, ja musta vieläkin tuntuu että tunnen kyseisen ihmisen läpikotaisin, vaikka siitä on niin kauan aikaa kun ollaan viimeksi edes juteltu. Kaipaan sitä, kun joku oli niin lähellä ns. omaa sielua, vaikka oltais vaan istuttu hiljaa sanomatta mitään. Se tuntu siltä, kun joku pitäis kädestä kokoajan, vaikka ootkin yksin. Eikä koskaan pelottanut. Tarkoitan periaatteessa sitä, että miten joku ihminen voi olla niin helvetin turvallinen? Onko tollasia ihmisiä jokaiselle vaan yks, koska mä en oo ikinä tuntenut tollasta energiaa kenessäkään. Voiko ihminen olla suojelusenkeli toiselle? Mä en ajattele kyseistä henkilöä mitenkään romanttisessa mielessä tai mitään, oonko mä vaan niin yksinäinen höppänä että mä kaipaan ystävää?
I have no fucking idea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti